Harrastuksia pienille lapsille

Äitiyspakkaus sisältää kondomipaketin siltä varalta, ettet halua lisää lapsia.

Lasten harrastukset ovat mahdollisuus opettaa lapsille taitoja esimerkiksi liikuntaan, musiikkiin ja muuhun taiteeseen liittyen. Useimmat harrastukset opettavat lapsille sosiaalisia ryhmätaitoja jotka tulevat tarpeeseen kouluiässä, kun ryhmään mukautumisen ja hyväksynnän tuntemisen tärkeys korostuvat entisestään. Harrastaminen alkaa yleensä kotoa ja lapsen omien kiinnostuksen kohteiden käydessä tarkemmin selville, harrastuksia ehtii ja pitääkin vaihtaa. Harrastus ei saisi olla liian pakon omaista tai suorittavaa pienille lapsille. Lapsi oppii parhaiten kun on utelias ja halukas harrastamaan.

Pienet lapset voivat hyvin harrastaa myös kotona. Hoitopaikassa tai päiväkodissa olevat pienet lapset pääsevät liikkumaan, askartelemaan, loruilemaan, laulamaan ja leikkimään ikätovereidensa kanssa. Siksi pienten lasten vanhempien ei tarvitse enää nähdä liikaa vaivaa lasten harrastusten järjestämisessä vielä pikkulapsivaiheessa. Kouluun mennessä lapset saavat osallistua iltapäiväkerhoihin tai aamutoimintaan ennen koulupäivän alkua. Tällainen kerhotoiminta on erinomainen tapa saada lapset harrastusten pariin. Jotta pienten lasten päivä ei venyisi liian pitkäksi, on hyvä pitää kalenterissa myös runsaasti perheen kesken vietettävää aikaa.

Muskari ja piirustuskerho

Musiikkileikkikoulu eli muskari on oikein suosittu harrastus. Soittaminen, laulaminen ja leikkiminen tutustuttavat lapsen musikaalisuuteen jo varhaisessa vaiheessa. Muskaritunnit ovat yleensä hauskoja lapsille ja etenkin sosiaaliset taidot kehittyvät yhdessä puuhatessa. Lapset pääsevät myös tutustumaan soittimiin, ja saavat ensikosketuksensa soittamiseen. Mikäli perhe suunnittelee lapsensa varhaisen harrastustoiminnan sisältävän taiteellisia harrastuksia mutta muskari ei tunnu sopivalta vaihtoehdolta, myös erilaiset maalaus -ja piirustuskerhot ovat erinomaisia taiteellisia taitoja kehittäviä harrastuksia pienille lapsille. Samalla mummuille ja vaarille askarrellaan upeita pääsiäiskortteja ja suloisia joulukortteja jotka ovat mittaamattoman arvokkaita muistoja pienten lasten lapsuudesta.

Kirjaston satutunnit, perhekerhot ja seurakuntien kerhot

Kirjaston satutunnit ovat kuntien järjestämää harrastustoimintaa, joka tarkoittaa sitä että perhe voi säästää budjettiaan muihin tarkoituksiin. Avoimet päiväkodit järjestävät myös toimintaa pienille lapsille. Esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton kautta löytää lapsille tarkoitettuja kerhoja. Myös seurakuntien kerhot ovat edullisia harrastuksia, jonka aikana vanhemmat saavat tauon itselleen.

Taaperojooga

Taaperojoogassa vanhempi pääsee nauttimaan joogaharrastuksestaan yhdessä taaperoikäisen lapsensa kanssa. Taaperojoogassa vanhempi tekee asanoita eli jooga-asentoja joihin lapsi otetaan mukaan. Koska tunti on täynnä pieniä lapsia, aikuiset voivat olla rennosti muiden lapsiperheiden seurassa. Taaperojoogassa vanhempi saa tauon ainaisesta pikkulapsen vahtimisesta ja “ein” hokemisesta.

Toivottavasti olet saanut tästä jutustamme uusia ideoita siitä, millaisia harrastuksia pienille lapsille voi löytää.

Vastaa